maanantai 26. tammikuuta 2015

Talokaupat tehty

Talokaupat tuli sitten tehtyä jo ennen joulua ja nimet laitettiin papereihin 18.12.2014. Tarjoukset olivat hyvin tasaväkisiä kahden viimeisen talotehtaan välillä. Kreivitalot oli hiukan edullisempi kuin Kannustalot, mutta Kannustaloilla taas osa tarvikkeista oli laadukkaampia. 
Alkujaan olemme jo vuosia sitten ihastuneet Kannustalojen ulkonäköön ja yksityiskohtiin ja nämä seikat painoivat enemmän kuin edullisempi hinta. Rakennamme talon kuitenkin todennäköisesti vain tämän yhden kerran ja kun haluaa Kannustalon näköisen talon täytyy rakentaa aito Kannustalo. Meille on siis tulossa Kannustalon Aurora malli. Toimitus viikko jäi vielä auki, ensiksi pitäisi saada tämä nykyinen asuntomme myytyä. Jarmo Keto toimii Kannustalojen edustajana Seinäjoen alueella.

Tilausvahvistus

Tämän vuoden alussa saimme Kannustaloilta Kansion joka sisälsi rakentamiseen liittyviä papereita. Mieheni niitä on jo vähän lueskellut iltalukemisena, hyvähän niihin on perehtyä jo ennen rakentamisen aloittamista.

Iltalukemista

Pari viikkoa sitten saapui myös lausuntokuvat ja niitä on tässä pyöritelty ja vielä pieniä muutoksia / tarkennuksia tehdään. Lausuntokuvia on käyty myös näyttämässä rakennustarkastajalle ja rakennusvalvojalle ja kysytty saako joitakin muutoksia tehdä. Sitten alkaisi piirustukset olemaan kunnossa.

Pohjakuva

Julkisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti